maanantai 2. tammikuuta 2012

Tipalla päähän

No just, nyt sitten tipattoman viettäminen onkin vaarallista: IS: Haitallinen tipaton Vaan kun minä haluan viettää tipatonta tammikuuta. Se kuuluu vuoden kiertoon ihan niinkuin pääsiäispaasto jollekulle muulle. Ehkä uskallan ottaa riskin sekä tipattomuuden että proteiinin popsimisen kohdalla :D.

Päivä on sujunut niin hyvin kuin vain loman jälkeinen maanantai ylipäätään voi sujua. Lievä palelun hytinä alkoi yhdentoista maissa ja huussissa ramppaaminen iltapäivällä. Tunsin pientä kurkkukipua päivällä mutta se tuntuu menneen ohi. Pitää muistaa juoda. Tavallisena toimistopäivänä se on onneksi helppoa. Aamulla kannu täyteen ja puolentoista litran nesteurakka on suurimmaksi osaksi hoidettu. Ulkona on melkoinen myräkkä, joten jätin sauvakävelylenkin. Tarjoudun sen sijaan illalla koiranpissattajaksi.

Huomennakin on onneksi toimistopäivä. Tässä päivän murkinat:
- aamulla pari paistettua kananmunaa, jogurttirahkaa (mukaan 1½rkl kauraleseitä, kanelia, vähän steviaa)
- lounaaksi lihapullia, graavilohta ja jogurttia
- päivälliseksi uunissa paistettuja broilerinkoipia (mausteena suolaa, paprikaa, valkopippuria, currya ja rakuunaa) sekä valkoviinissä ja persiljassa haudutettuja katkarapuja

Illalla on puolentoista tunnin urheilutreeni, joten jotain on napattava vielä iltapalaksi.

2 kommenttia:

  1. vettä ja vihreetä teetä ! Tip tap tipaton ! ;) Hyvin alkoi näköjään day one sulla. Vilunväreet ja vessassa juoksu kertoo sen että nesteet lähtee liikkeelle ja kohta taas rassssvva palaa !

    VastaaPoista
  2. Just niin, vihreä tee sitäpaitsi lämmittää palelevaa ihmistä.

    VastaaPoista