Juhlien jälkeistä elämää

Pari viikkoa sitten meillä oli suurehkot syntymäpäiväkekkerit. Kokkasimme itse noutopöydän antimet, jättikakku ostettiin paikallisesta ammattiopistosta. Jälkikäteen muistellen pöydässä oli karppiohjeella tehtyä lohipiirakkaa, kanasalaattia, papusalaattia, feta-pinaattihyrriä, bataattikeittoa vuohenjuustokreemillä, oliiveja yms. pikkusuolaisia, gluteenitonta chorizo-piirasta ja chiabattaa. Hyvin näytti karppipainotteinen ruoka maistuvan (tai ainakaan kukaan ei kehdannut valittaa). Jonkun vieraan kuulin kommentoivan -Kiva kun on ihan oikeaa ruokaa!

Laittaessani itseäni juhlatällinkiin huomasin, että viime kesänä ostettu mekko on tiukka. Menee kyllä kiinni mutta... äh. Vuosi sitten hankitut housut (jotka lököttivät!) ovat aika pinkeät. Olen alkanut lihomaan? Kyllä. Yhdet juhlaherkut eivät kaada tilannetta suuntaan tai toiseen mutta juhlien järjestämiseen liittyvä stressi ja valvominen ovat petollisia. Kun ei millään jaksaisi niin itsensä palkitseminen ylimääräisellä ruoalla tai viinilasillisella on oikeutettua. Eiks vaan? Onhan?

Vikinä ei taida auttaa. Jos haluan olla hyvässä ja hoikassa kunnossa kevään ylioppilasjuhlissa niin ei auta kuin ottaa härkää sarvista. Pelkkä ajatus proteiinipäivistä saa kehon hyökymään happoja, joten ei kiitos sinne (sorry Dukan). Sen sijaan mieheni tekemä testiviikko tammikuussa tuntui hyvältä ja tehokkaalta. Hiilarimäärä oli suht alhainen mutta vaihteli päivän treenimäärän mukaan. Taidanpa ampaista sinne suuntaan tällä kertaa.

En tykkää vaa'alla hyppäämisestä, joten mittaan sen sijaan vyötärönympärystää. Huomisesta alkaen.

Arrrgh ja jee!

Vaihtoehtoviikko on puolessa. Ei ole ikävä proteiinipäiviä, ei. Valmiina eteen kannettu sapuska maistuu hyvin. Viikon treeni- ja ruokasuunnitelma näyttää tältä (pssst. olen 170cm pitkä ja painon kuvittelisin olevan siinä 70 kilon tuntumassa):

Rasvanpolttoviikko

Minulla ei ole erityisen nälkä. Suurimman osan ajasta fiilis on hyvä. Paitsi sitten kun se ei ole. Heia heia -raportti kertoi viime viikolla olleen yhdeksän liikuntatuntia. Eikä olleet nääs mitään löpsyttelytunteja vaan hauskaa ja vaihtelevaa menoa ja meininkiä! Taitaa kalorimäärä jäädä tällä urheilumäärällä liian alhaiseksi. Torstain taekwondopuristuksessa mietin ehtiikö yrjö ennen pyörtymistä. No ei ehtinyt, enkä pyörtynyt mutta paremminkin on mennyt! 

Ja hetkittäin kasvaa pirunsarvet päähän. Tyttäreni (6v) piirsi äidille asteikon: vihreässä päässä hymynaama ja punaisessa päässä ärjyä. Kuulemma punaista pukkaa... SIIS mies, lisää ruokaa!

(Ihan näin meidän kesken: tekee mieli sacherkakkua kermavaahdolla.)